lauantai 21. tammikuuta 2012

Viikko II - rutinoitumista ja tutustumista

Toisen työviikon jälkeen olo on aika väsynyt. Tourplanin käyttäminen on kivaa,mutta kun uusia kyselyitä on satanut parhaimmillaan viidesti päivässä, oli Tourplanin ja sähköpostin ajanmukaisena pitämisessä töitä maanantaista torstaihin. Sain myös kosketuksen ensimmäisiin yksityisvarauksiin. Onnekseni ne eivät hirveästi eroa ryhmävarauksista.

Perjantai oli hiljaisempi päivä, joten lähdin tutustumaan muutamiin hotelleihin, joiden kanssa teemme tiivistä yhteistyötä. Onhan se paljon mukavampaa varata asiakkaalle hotelleja, joista pystyy sanomaan jotakin, ja mukavampi olla hotelleissa yhteyksissä niihin ihmisiin, jotka on myös tavannut kasvotusten.

On vielä monta yhteistyöhotellia näkemättä, mutta osaan on ainakin tutustuttu. Tästä on hyvä jatkaa kolmannelle viikolle.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti