tiistai 8. toukokuuta 2012

Viikko XVII - Sukulointia ja hiljaista

Mennyt viikko alkoi hiljaisesti. Jokaisessa asiakasmaassa vietettiin vappua tiistaina, ja useat lähtivät maanantaina aikaisin töistä. Hyödynsinkin alkuviikon koulutöihini. Saan ehkä raportin palautettua ajoissa. Keskiviikkona tuli pientä kiirettä, kun asiakkaat taas palasivat vappuvapailtansa, ja tuli paljon tekemistä vanhojen varausten kanssa. Käytin päivän lähinnä Sinin perehdyttämiseen. Annoin hänen tehdä varauksest, ja opastin, kuinka minä arkistoin varaukseni pöydällä ja koneella. Ehkä se on jotain oppinut, koska nyt seuraavan viikon alettua huomasin varausten edenneenkin poissaollessani. Keskiviikkoiltana leikin taas soitinseppää Cub Scoutien kanssa. Askarreltiin perkussioita. Torstain ja perjantain pidin vapaita, koska vanhempani olivat käymässä Suomesta. Torstaina kiertelimme kaupungilla. Perjantaina aamupäivällä keskityin jumittamiseen ja opiskeluun sillä aikaa, kun vanhempani kiersivät kirjailijoihin liittyviä kohteita. Perjantai-iltapäivänä kävimme Guinness Storehousella ihailemassa Dublinia yläilmoista. Lauantaina jatkoimme kiertelyä. Kävimme muun muassa Dublinin linnassa ja Jamesonilla. Haimme myös monta geokätköä viikonloppuna. Sunnuntaina kävimme aamupäivällä Leprechaun Museumissa. Sitten sanoin vanhemmille pikkuhiljaa heipat ja menin kämpille, jossa brasilialaiset olivat taas aloittelemassa grillijuhlia. Oli mukavaa olla sielläkin taas. On mukava viikko ollut, ja olen oivaltanut sen, että aika Dublinissa käy vähiin ennenkuin loppuu.

tiistai 1. toukokuuta 2012

Viikko XV - Korjauksia ja keikkaa

Mennyt viikko oli töissä perushiljainen. Ei ollut hirveää kiirettä missään vaiheessa. Loppuviikosta pääsinkin taas korjailemaan aikaisemmin tekemiäni virheitä. Tai oikeastaan tekemään asioita, jotka olivat päässeet unohtumaan vähän liian pitkäksi aikaa. Sain lähetellä viestejä hotelleille ja asiakkaille, ja tarkistaa että laskutukset varmasti sopii jälkeenpäin, ja että ryhmä on varmasti vahvistettu myös hotellin tiedoissa. Kyllähän nuo sitten järjestyivät hyvin, mutta välillä vähän kuumotti, että kuinkas tämä nyt järjestyisi. Keskiviikkoiltana meillä ei ollut Cub Scouteja tavalliseen tapaan, vaan meillä oli vanhempainilta. Olin siellä sihteerinä. Hyvin tuli testattua Galaxy tabletin ominaisuuksia sihteerityökaluna. Voisihan se kirjoituskäyttis olla parempikin, mutta ihan mukavasti tuo onnistui. Lauantaina brasilialaiset kämppikset teki taas ruokaa. En ole ihan varma ruuan nimestä, mutta mustapapuja ja jotain lihaa siinä oli, ja toimi riisin kanssa mukavasti. Illalla menimme yhdelle Dublinin parhaista keikkaklubeista, The Academyyn, katsomaan The Subwaysin keikkaa. En ollut kuullut bändistä aikaisemmin, mutta kun kämppikset kysyivät tulenko mukaan, niin pakkohan sitä oli vastata kyllä, koska ei ole livemusiikin voittanutta. Ensimmäisestä lämppäribändistä tykkäsin ehkä enemmän kuin itse Subwaysista, mutta ei illan pääesiintyjässäkään mitään vikaa ollut. Keikan jälkeen meillä oli jatkot kämpillä. Itse menin nukkumaan kolmen ja neljän välillä. Diego kuulemma seitsemältä aamulla... Sunnuntain tunnelmat onkin sitten helppo arvata.