tiistai 1. toukokuuta 2012

Viikko XV - Korjauksia ja keikkaa

Mennyt viikko oli töissä perushiljainen. Ei ollut hirveää kiirettä missään vaiheessa. Loppuviikosta pääsinkin taas korjailemaan aikaisemmin tekemiäni virheitä. Tai oikeastaan tekemään asioita, jotka olivat päässeet unohtumaan vähän liian pitkäksi aikaa. Sain lähetellä viestejä hotelleille ja asiakkaille, ja tarkistaa että laskutukset varmasti sopii jälkeenpäin, ja että ryhmä on varmasti vahvistettu myös hotellin tiedoissa. Kyllähän nuo sitten järjestyivät hyvin, mutta välillä vähän kuumotti, että kuinkas tämä nyt järjestyisi. Keskiviikkoiltana meillä ei ollut Cub Scouteja tavalliseen tapaan, vaan meillä oli vanhempainilta. Olin siellä sihteerinä. Hyvin tuli testattua Galaxy tabletin ominaisuuksia sihteerityökaluna. Voisihan se kirjoituskäyttis olla parempikin, mutta ihan mukavasti tuo onnistui. Lauantaina brasilialaiset kämppikset teki taas ruokaa. En ole ihan varma ruuan nimestä, mutta mustapapuja ja jotain lihaa siinä oli, ja toimi riisin kanssa mukavasti. Illalla menimme yhdelle Dublinin parhaista keikkaklubeista, The Academyyn, katsomaan The Subwaysin keikkaa. En ollut kuullut bändistä aikaisemmin, mutta kun kämppikset kysyivät tulenko mukaan, niin pakkohan sitä oli vastata kyllä, koska ei ole livemusiikin voittanutta. Ensimmäisestä lämppäribändistä tykkäsin ehkä enemmän kuin itse Subwaysista, mutta ei illan pääesiintyjässäkään mitään vikaa ollut. Keikan jälkeen meillä oli jatkot kämpillä. Itse menin nukkumaan kolmen ja neljän välillä. Diego kuulemma seitsemältä aamulla... Sunnuntain tunnelmat onkin sitten helppo arvata.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti