tiistai 10. tammikuuta 2012

Viikko I - tutustumista

Tässä alkaa ensimmäinen työviikko olla pulkassa.

Tiimi vaikuttaa hyvältä, toimistolla on töissä itseni lisäksi kolme ihmistä, joista yksi on paikalla vain alkuviikosta, ja toinen palasi äitiyslomalta samana päivänä kuin minä aloitin harjoittelun täällä.

Scancomingin Dublinin toimisto myy pohjoismaisille matkatoimistoille paketteja näiden Irlantiin tulevia asiakkaita, lähinnä ryhmiä, varten. Olemme näiden toimistojen puolesta yhteyksissä esimerkiksi hotelleihin, bussifirmoihin ja paikallisoppaisiin.

Ennen työssäoppimisjakson alkua jännitin sitä, kuinka Amadeus palaa mieleeni melkein puolen vuoden tauon jälkeen. Tuo jännitys kuitenkin poistui heti ensimmäisen työtunnin aikana. Scancomingilla ei käytetä Amadeusta, vaan ihan muuta järjestelmää, joka kulkee nimellä Tourplan. Onneksi kyseessä on kuitenkin reippaasti Amadeusta helpompi systeemi, jonka koodit on helpompi muistaa, ja jonka käyttö ainakin toistaiseksi vaikuttaa muitenkin loogisemmalta.

Alkuviikko meni talon tavoille ja perustyötehtäviin tutustuessa. Torstaina kuitenkin verkkosysteemit petti, ja yksikön esimies päätti torstain ja perjantain olevan hyviä päiviä minun tutustua kaupunkiin ja tuotteisiin, joita myymme. Kahden päivän Dublin Passilla olenkin nyt kiertänyt tärkeimpiä nähtävyyksiä, jotta on helpompi myydä tuotteita eteenpäin jatkossa.

Tätä tällä viikolla, saa nähdä mitä ensi viikolla.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti