Työviikko on alkanut erittäin hiljaisesti. Työpäivät on käytetty lähinnä koneella jumittamiseen satunnaisten asiakassähköpostien ja käännöstehtävien välillä.
Tiistaina toimistollamme kävi ensiksi Arlington hotellin edustaja vierailemassa. Emme juurikaan ole varanneet Arlingtonia majoitukseen, mutta useammin kyllä buukkaamme sieltä paikat irlantilaista show-illallista varten. Arlingtonin edustajan jälkeen toimistollamme vieraili Griffin Groupin edustaja mainostamassa Griffin Groupin kolmea hotellia, joita voimme harkita, kun saamme tiedustelun Dublinin ulkopuolelle.
Loppuviikko meni aika pitkälti vanhojen tarjouspyyntöjen kanssa. Silloin kun sähköpostissa ei ollut huomiota vaativia tehtäviä, työskentelin eräänlaisen selvitysprojektin kanssa. Kerään toimistolle tietoa Irlannin keskeisistä matkailukohteista Dublinin ulkopuolella. On hyvä pitää niistäkin tiedot ylhäällä, vaikka reilusti suurin osa asiakkaistamme tulee Dubliniin.
Viikonloppuna juhlimme Pyhän Patrikin päivää. Lauantaina olimme koko päivän kaupungilla kämppisten kanssa. Katsoimme paraatin, söimme lounaan, kävimme pubissa, menimme ulkoilmatapahtumaan kuuntelemaan irlantilaista livemusiikkia, menimme toiseen pubiin. Oli hieno lauantai.
Sunnuntaiaamuna oli aika sanoa hyvästit saksalaiselle Danielille, jonka työharjoittelu täällä oli päättynyt. Danielia tulee ikävä, mutta suunnitelmissani on mennä kyllä tapaamaan häntä Saksaan joskus lähivuosina.
Sununtai-ilta meni jälleen kerran brasilialaisten grillijuhlissa. Onneksi maanantai on vapaa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti