keskiviikko 14. maaliskuuta 2012

Viikko IX - Flunssaa ja tuttavuuksia

Viikko alkoi töissä kiireisesti. Edellisen viikon ihmeelliset asuntovaraukset kummittelivat sähköpostissa, eikä uudetkaan sisääntulevat tiedustelut olleet helpoimpia mahdollisia. Kiire oli kyllä helpottunut jo keskiviikkoiltapäivään mennessä ja torstaiaamupäivä oli jo varsin hiljainen.

Yritysvierailujakin tuli tehty molemmin puolin tälläkin viikolla. Maanantaina kävimme Kristinan kanssa kansallisessa menninkäismuseossa (ehkä hienoin asia ikinä) tutustumassa museoon ja keskustelemassa mahdollisista yhteistyökuvioista.

Tiistaina toimistollamme kävi Radissonin edustaja mainostamassa hotellejaan. Tulee niidenkin kanssa tehtyä yhteistyötä silloin tällöin. Iltapäivällä kiersimme taas Kristinan kanssa. Kävimme viiden tähden Westin-hotellissa, jonka varauspäällikkö oli varsin omaperäinen täti, jolla oli avaimet hukassa ja taipumusta hössötykseen. Westinistä jatkoimme matkaa Jeanie Johnston -museolaivalle, joka on replika nälkäpakolaisia Amerikkaan kuljettaneesta purjelaivasta. Jeanie Johnstonilta jatkoimme vielä kitarateemaiseen viiden tähden Gibson-hotelliin, jonka aula muistutti meitä enemmän lentokentästä kuin hotellista.

Keskiviikkona toimistollamme vieraili Creative Eventsin Matt kertomassa yrityksensä uusista palveluista. Creatvie Events järjestää esimerkiksi pubikierroksia ja murhamysteerien selvittämistä tai bodhrán-rumputyöpajoja.

Torstaina Suvi lähetti minut lounaalta kotiin, koska kuume oli noussut koko aamupäivän. Perjantainkin pysyin kotona sairastamassa. Koko talo oli kipeänä pitkin viikkoa Diegon synttärikemujen jäljiltä. Enkä puhu pelkästään krapulasta.

Perjantaina taloon muutti uusi saksalainen asukas. Matthias on minun ikäiseni ymmärtääkseni insinööriopiskellija, joka tekee kaupungissa työharjoittelunsa. Mukava mies. Lauantaiaamupäivänä Ricardo muutti pois, ja samana päivänä sisään muutti uusi espanjalainen asukas Roberto, joka myös vaikuttaa mukavalta, mutta viihtyy ehkä vähän paremmin itseksensä kuin kämppistensä kanssa.

Sunnuntaina kävimme Matthiaksen kanssa tutustumassa Irlannin kansalliseen arkeologiamuseoon, sekä ostamassa hieman materiaalia Pyhän Patrikin päivää varten. Ostettiin kasvovärit koko talon käyttöön, jotta voimme koristella itsemme Irlannin väriseksi.

Tätä menneellä viikolla. Kymmenennen viikon päivityksen koetan saada aikaan sunnuntai-iltana. En lupaa.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti