tiistai 3. huhtikuuta 2012

Viikko XII - rutinoitumista ja sisarussuhteita

Mennyt viikko oli rento.

Työpäiviä oli kolme, ja työtehtävät eivät hirveästi eronneet edellisistä viikoista. Muuten viikko oli hämmentävän erilainen. Maanantaina olimme Suvin kanssa kahdestaan toimistolla. Tiistai meni normaalilla miehityksellä, kaikki neljä olivat paikalla. Keskiviikkona toimistollamme aloitti uusi työntekijä, joka tulee tekemään lähinnä oppaan tehtäviä, mutta silloin tälllöin myös toimistotöitä.

Niinhän siinä kävi että kolme kuukautta töissä ollut harjoittelija sai perehdyttää uuden työntekijän. Jännää. Ehkä se jotain oppi mun epämääräisistä selostuksista.

Torstaina oli vapaapäivä. Kävin leikkaamassa hiukset vihdoin. Sitten menin lentokentälle pikkuveljeäni vastaan.

Veljen kanssa vietimme mukavan pitkän viikonlopun. Kiertelimme nähtävyyksiä, joista osa oli minulle ennestään tuttuja, mutta myös uusia kohteita. Uusista minuun teki vaikutuksen Wax Museum Plus. Ei kyllä vedä Madame Tussaud'sin kabinetille Lontoossa vertoja, mutta oli mukava kokemus.

Ehdottoman hieno juttu oli myös Musical Pub Crawl, jossa kaksi ammattimuusikkoa johdatti meitä irlantilaiseen musiikkiin parissa pubissa.

Veljeni sai kokea myös brasilialaiset grillijuhlat. Brassikämppikset oivalsivat että lauantai on ehkä parempi päivä niihin bileisiin kuin sunnuntai.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti